Henrikan terveiset sinulle!
Odotan Suomen Ladun toiminnanjohtajana erityisen paljon tulevaa Huovinretken Patikkaa 4.10. Puolustusvoimien entisenä upseerina olen liikkunut paljon Säkylän alueella, ja sen kauniit harjumaastot ovat tehneet minuun ikuisen vaikutuksen.
Minulle on myös merkityksellistä, että yhdistyksellä on pitkät perinteet Porin prikaatin kanssa, joka on Maavoimien suurin joukko-osasto ja valmiusprikaati. Yhdistys on saanut alkunsa prikaatin polku- ja laturetkitoimikunnasta, ja toiminnan laajentuessa perustettiin lopulta Huovinretki ry jatkamaan tätä työtä.
Nykyään Huovinretki on reilun 300 jäsenen yhdistys, joka vaikuttaa Satakunnassa usean paikkakunnan alueella. Yhdistys näyttäytyy Suomen Ladun suuntaan uudistuvana ja kehittyvänä toimijana. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat suuret tapahtumat, kuten laturetki, pyöräretki sekä polkuretki. Osassa näistä liikutaan Puolustusvoimien alueella, mikä tekee tapahtumista ainutlaatuisia myös osallistujille.
Puolustusvoimille taas on arvokasta, että paikallisyhdistys liikuttaa kansalaisia, sillä se on tärkeä osa yhteiskunnan kriisinsietokykyä.
Toivottavasti nähdään patikkatapahtumassa ja päästään nauttimaan harjumaastosta sekä kangasmetsistä yhdessä!